Hassatut suomalaiskeksinnöt

Luin äskettäin Stakesin julkaisemaa teosta Tutkijapuheenvuoroja terveydenhuollosta, jossa ihmeteltiin muun muassa, kuinka kummassa suomalaiset ryssivät EU:ssa ksylitolin kanssa.

Suomalaiset eivät saaneet EU-kumppaneitaan uskomaan 1990-luvulla, että ksylitolilla on kiistämättömiä terveysvaikutuksia hammasterveydelle ja että vaikutukset ovat eri luokkaa kuin muiden sokerialkoholien, kuten sorbitolin. Lopputuloksena oli, että makeisvero poistettiin vuonna 2000 kaikilta makeisilta, vaikka suomalaisten tavoitteena oli saada makeisvero pois ainoastaan ksylitolimakeisilta.

Suomalaislasten hammasterveys on huonontunut viime vuosina, mutta toinen asia on, mitä suomalainen kansantalous menetti, kun ksylitolin terveysvaikutuksista ei osattu viestiä, markkinoida ja lisensoida ulkomaille.

Turun yliopistossa oli alettu tutkia ksylitolia jo 1970-luvulla. Muutama viikko sitten EFSA hyväksyi ksylitolille terveysväittämän. Koko ksylitolin valmistus uhkasi loppua Suomesta, kun Leaf lakkautti ksylitolituotteiden tuotantonsa Suomessa 2006 ja ksylitolin patentitkin oli myyty Tanskaan Suomen Sokerin sittemmin Cultorin muuttuessa Daniscoksi.

Eniten myydyin ksylitolituote myytiin ulkomaille siitäkin huolimatta, että Suomi oli edelleen Euroopan tärkein ksylitolimakeisten markkina-alue.

Kansantalouden kannalta sama nollalopputulos tapahtui myös surullisen kuuluisalle Benecolin Amerikan valloitukselle 1990-luvulla.

Jo iät ja ajat on itketty, kuinka suomalaiset ovat niin onnettomia markkinoimaan hienoja keksintöjään - ja siihen on jääty. Edelleen julkishallinto panostaa huippututkimukseen, kuten pienen maan pitääkin. Uskon vahvasti, että pienen kansan täytyy olla koko ajan parempi kuin muut valitsemillaan osa-alueilla, mutta: Mitä hyötyä on huippututkimuksesta, jos sen kalliisti hankituista tuloksista ei osata kertoa kenellekään?

Koko prosessi jätetään Suomessa puolitiehen. Kyse ei ole siitä, että tutkimus ja tuotekehitys olisivat arvokkaampaa kuin viestintä ja markkinointi tai päinvastoin, vaan että ne ovat tuloksen kannalta kolikon kääntöpuolet. Ei voi olla toista ilman toista - ja siis tulosta.

Kuinka monta huippututkimuksen luomaa innovaatiota kansantaloudellamme on vielä varaa heittää kankkulan kaivoon?

Suomella on erilaisia tahoja, kuten TE-keskukset, Finpro, Tekes ja TEM, josta voi hakea tukea kansainvälisen viennin aloittamiseen, mutta heti alun jälkeen yritys jätetään yksin. Koulutustakin on saatavilla vaikka kuinka paljon, mutta miten on tarpeeksi pitkäkestoisen käytännön tuen laita?

Oma osansa on varmasti huippukeksinnön omistavalla yritykselläkin. Onko kyseessä sitten varovaisuus, riskinottokyvyn puute tai uskonpuute oman keksinnön arvoon, vai kenties kyvyttömyys jakaa keksintöä? Useinhan on niin, että tieteellisen tiedon jakaminen lopulta hyödyttää itse keksijääkin enemmän kuin patentin tiukka itsellään säilöminen.

Mieleeni tulee Suomen pääkonsulin Manu Virtamon puhe Los Angelesissa konsulaatin järjestämissä juhlissa amerikkalaisille MBA-opiskelijoille vuonna 2005. Virtamo valitteli suomalaisten huonoa markkinointiosaamista ja -vaistoa, vaikka tekninen osaaminen on huippuakin huipumpaa.

Internetin luojana tunnettu ja Millennium-palkinnolla palkittu Tim Berners-Lee oli huomannut Helsingin teknillisessä korkeakoulussa oppilastyönä kehitetyn maailman ensimmäisen toimivan internetselaimen Erwisen. Berners-Lee tuli Suomeen ja yritti tavutella opiskelijoita jatkamaan työtään, mutta opiskelijoilla ajatukset olivat jo gradunkirjoittamisessa ja työnhaussa ja muissa projekteissa, eivätkä he katsoneet pystyvänsä jatkamaan työtä ilman rahoitusta. Berners-Lee ei pystynyt projektia myöskään jatkamaan, sillä työ oli tehty suomeksi, niinpä hän sitten kehitti uuden World Wide Webin.

Sellaisiako me olemme jo nuorina. Emme usko omaan työhömme ja sen mahdollisuuksiin.