Outi Toivanen-Visti

Mikä ihmeen superruoka?

Suomalaiset marjaosaajat pohtivat, kuinka metsän antimista saisi maailmalla menestyviä supermarjoja viime viikolla järjestetyssä seminaarissa.

Pohjolassa olemme saaneet kadehtien seurata, kun amerikkalainen karpalo valloittaa yhä uusia kolkkia ravintoaineidensa ansiosta.

Viimeksi karpaloinnostus on levinnyt Kiinaan ja Taiwaniin, missä supermarjaa leivotaan nyt suosittuihin kakkuihin ja välipaloihin.

Tietysti terveydelle hyödyllisiä ainesosia löytyy monista muistakin marjoista, kuten meille perustutuista puolukasta ja mustikasta.

Yhdysvalloissa on keksitty markkinointitermi "superfood", mistä on myös muunnos "superfruit". Se tarkoittaa hedelmää tai marjaa, joka on jollain tapaa eksoottinen, ravitsemuksellisesti hyvä, helppokäyttöinen, sisältää runsaasti antioksidantteja ja tuo vaihtelua makumaailmaan. Termejä ei ole suojattu tai määritelty virallisesti.

EU:ssa superruoka-termiä ei ole saanut käyttää elintarvikkeiden markkinoinnissa sitten vuoden 2007 alun, ellei termille ole tieteellisesti todistettuja perusteita. Yleensä terveysväittämät ovat myös tarkempia kuin ylimalkainen superruoka ja kertovat, mihin vaivaan kyseisen ruuan raaka-aineet auttavat.

Superfood -termit yleistyivät Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa myyntimenestykseen yltäneiden ruoka- ja ravinto-oppaiden innoittamana. Nyt superruoka-ohjeita on jo runsaasti suomeksikin tarjolla. Ravitsemusasiantuntijat suhtautuvat superruokaan varauksellisesti.

Silti yksi jos toinenkin marja, vihannes tai hedelmä haluaisi kuulua himoittuun superruokaluokkaan.

Amerikkalaisen mehuvalmistajan Ocean Sprayn laajaan käyttöön lanseeraama karpalo kuuluu jo vahvasti mainetta niittäneiden supermarjojen joukkoon. Karpaloa onkin tutkittu Yhdysvalloissa ainakin 1960-luvulta lähtien ja tiedot sen terveysvaikutuksista ovat siten hyvin tiedossa.

Mutta kukapa haluaisi sairauksien nimiä ruokansa kylkeen? Ei ainakaan Ocean Spray. Tutkimustuloksista kerrotaan lehdistötiedotteissa ja verkkosivuilla, mutta itse tuotteissa ei mässäillä terveysväittämillä, sillä tuotteen halutaan liittyvän iloiseen terveyteen eikä ikävään sairauteen.

Kaikesta huolimatta superruoka on täällä jäädäkseen, ainakin ihmisten mielissä ja suussa. Sillä se on suorastaan nerokkaan ytimekäs.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Englannissa mustaherukka on superfruittien ykkönen. Mustaherukassa on enemän flavonoideja ja C-vitamiinia kuin karpalossa. Sen uskotaan suojaavan muun muassa verisuonitaudeilta ja auttavan atooppisissa ihotulehduksissa, PMS:ssa, sokeritaudissa, MS-taudissa ja alkoholismissa. Ainakin luontaistuotekauppiaiden mukaan. Mielenkiintoista on mustaherukan "katoaminen" Yhdysvalloista. Aikanaan epäiltiin Euroopasta tuodun mustaherukan levittävän kasvitautia ja viljely kiellettiin käytännössä kokonaan. Näin ollen mustaherukka on jäänyt tutkimuksessa ja suosiossa karpalon jälkeen.
Valheellisia väitteitä esittämättä voisi kuvailla, kuinka eksoottisessa Suomessa elävät, puolukoita syövät naiset näyttävät ikinuorelta. Vastaavasti metsien kätköissä viihtyvät ja mustikoita syövät Suomen miehet säilyttävät seksuaalisen viriiliytensä ukkoikään asti. Noista markkinointikikoista ei vain ole mitään hyötyä, koska Suomessa kerätään niin vähän marjoja talteen. Mehän olemme vuosikaudet itsekin syöneet kotoisilta vaikuttavat puolukat ja mustikat lähes kokonaan tuontitavarasta tehtyinä hilloina ja muina jalosteina.
Itse olen innokas marjastaja ja sienestäjä. Syksyisin poimimme vaimoni kanssa sekä mustikat, että puolukat talveksi talteen ja niitä on kiva mutustella eri ruokien lisukkeena. En tiedä kuinka innokkaita nuoret ovat ko. harrastuksen suhteen mutta marjametsällä olen kyllä tavannut yleensä vain vähän varttuneempaa väkeä. Olen hieman ihmetellyt puolukan vähäistä esilläoloa julkisuudessa verrattuna muihin marjoihin, sisältäähän puolukka runsaasti kuituja ja kivennäisaineita kuten kalsiumia ja magnesiumia sekä flavonoideja ja lignaaneja ja puolukan uskotaan ehkäisevän sydän ja verisuonitauteja, tulehduksia, osteoporoosia ja esim rintasyöpää. Puolukkaa on myös käytetty virtsatietulehdusten hoitoon ihan karpalon tavoin. Suosittelen marjojen syöntiä jokaiselle.
Jos joskus olet ihmetellyt miten karhu voi lihottaa itsensä marjoilla niin käyppä täällä joskus elokuussa. Helppoa siloin kun sitä marjaa ON . http://maps.google.com/maps/ms?hl=fi&ie=UTF8&msa=0&msid=1166248320352228... http://koti.mbnet.fi/ka2/Outimeloo.jpg
Kiitos Carla, kirjoituksesi antoi todella virikkeitä! Koko SUPERRUOKA -aate kuuluu nykyisessä muodossa markkinoinnin sanastoon, mutta superia kyllä lähihistoriastakin löytyy: esim. Markus-setä puhui lastentunneilla kaurapuuron "ravinto- ja terveysvaikutuksista" ja sotapojille 50 -luvulla tarjottiin "atomipuuroa" (läskinkimpaleita kaurapuurossa, ihan totta!) Ensiksi: Periaatteessa SUPERIA ovat vain itse kerätyt ja säilötyt marjat ja sienet, samoin pyydetyt kalat. Mutta marjat! Kansakoulussa oli tapana viettää koko koulun kanssa yksi päivä puolukkametsässä! Ajatelkaa, mitä kaikkea hyvää se toi mukanaan, puolukoiden ohella! - Nyt marjametsään ei saa nuorisoa, vaikka raahaisi nettiromppeet mukana. Sinne, johonkin kauas pitäisi ajaa koko perheen kanssa päiväksi, johon kellään ei ole aikaa. Tosin on onneksi ahkeria kerääjiä, jotka ansaitset Kanarian matkan joka kesä, kuka milläkin metsän marjoista. Sitten se karpalo! Monikäyttöinen ja -vaikutteinen "soiden helmi". Mutta niiden kerääminen myöhäissyksyn ilmoilla on hankalaa ja flunssan uhalla terveydellinen riski, sanoisi joku sen lajin viisas?! Tutut suotkin on kuivatettu? Marketit yleensä! Meidän marjapuskat, sienimetsät ja kasvimaat ovat supermarkettien kylmätiskejä ja -hyllyjä. Niissä valikoima on valtaisa (kuten jugurttihyllyissä), puolet tuontitavaraa. Suosi sitten kotimaista! - Poiminta on helppoa, ei tarvitse verrata kuin hintoja ja lukea tuoteselosteiden terveysvaikutuksia ja parasta ennen -aikoja. Vielä allergiasta! On varmasti todellista, jostain geeniperimästä tai lapsuuden vaikutuksista johtuvaa. Puolet jälleen äitien ja isien (ym) mielipiteiden, uskomusten ja luulojen syytä. (En ymmärrä, miksi sieltä maitokaupan hyllyiltä ei löydy hakemallakaan tavallista kermaa? - Olen allerginen hyla-tuotteille!)
Jos haluaa halvimmalla superruokaa, niin sitä kannattaa tilata www.iherb.com osoitteesta. Jos käytät alennuskoodia OPI316 , niin saat 5 dollaria alennusta uutena asiakkaana.
Itse olen havainnut, että goji-marja piristää tosi paljon ja maistuukin pirteältä. Hintavertailulla huomannut, että Voimaruoka.comista saa gojit edullisimmin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja